Lasten kaupungissa on paras meno – työ ja huvi hyvässä tasapainossa!

Suomen ainut ja ainutlaatuisin lasten kaupunkileiri on täällä jälleen. On ollut aivan huikeaa nähdä ja kuulla, kuinka leiriä on odotettu ja kuinka sen henki on kulkenut eteenpäin uusille leiriläisille – edellisestä kun ehti vierähtää 4 vuotta. Leirin ilmoittautumisen alkaessa suosio yllätti meidät järjestäjät. Osasimme odottaa, että varmasti kovin kauan leirin täyttymiseen ei mene – mutta alle vuorokaudessa leiri oli täynnä.

Playcityn järjestäjinä toimivat Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu sekä Kauhajoen kaupunki yhdessä. Hyvässä yhteistyössä järjestetty leiri on tänä kesänä jo järjestyksessään 10. – luvassa siis juhlaleiri yllätyksineen. Vaikka leiri on lasten ilmoittautumisten osalta täynnä, ovat vieraat erittäin tervetulleita tunnelmoimaan ja tutustumaan meininkiimme kaikkina leiripäivinä. Vierailut leirille tapahtuvat pääportin turistikeskuksen kautta, josta oppaina toimivat lapset ohjaavat kävijät kierrokselle kaupunkiinsa. Turistikeskus avautuu ensimmäisen päivän iltapäivänä, pitää ruokataukoja ja lopulta avaa avoimet ovet perjantai-iltapäivän karnevaalikulkueen ja päättäjäisten ajaksi.

Playcity-leirillä lapset oppivat monenlaisia asioita, kun toimivat omassa kaupungissaan ja saavat sen toimimaan. Lapset pääsevät kokemaan erilaisia aktiviteettejä, harrastuksia ja elämyksiäkin, saavat ideoida, toteuttaa ja hullutella. Leiri jää jokaisen sen kokeneen mieleen, osallistui sitten leiriläisenä tai ohjaajana. Leirillä mukana aikanaan olleet nuoret haluavat tulla mahdollistamaan kokemusta nuoremmilleen ja ovat ohjaajavahvuudessa mukana ison aikuisjoukon kanssa. Ohjaajien etsintä onkin vielä käynnissä ja tehtävää on tarjolla monenlaista, omasta mielenkiinnosta, osaamisalueista tai kokeilemisen innosta riippuen. Yhteistyökumppaneita – esimerkiksi järjestöjä, yhdistyksiä tai vastaavia kutsumme kanssamme yhteistyöpalaveriin nuorisotalo Räimiskälle torstaina 28.4 klo 14 alkaen – voimme tuolloin yhdessä miettiä miten voisitte lähteä mukaan. Jos leirille osallistuminen yhtään teitä innostaisi, olkaa yhteydessä, se ei vielä sido mihinkään.

Koulukierroksilla lasten kanssa olisi voinut jutella tulevasta leiristä vaikka miten pitkään ja innostus oli suurta. Lapset toivoivat uusiksi työpaikoiksi leirille muun muassa ajoneuvojen korjaajaa, näyttelijää, pelipajaa, museota, rakentajaa, kauppaa, sirkusta ja kyllähän siitä roistonkin ammatista tiedusteltiin. Ensin mainittujen mahdollistamista luvattiin selvittää, mutta sovittiin yhdessä, että käytettäisiin tienatut topeekat mieluummin Playcity-kaupungin palvelujen hyödyntämiseen tai vaikkapa pienen matkan ostamiseen ”Virkun tropiikkiin” eikä ”sakkojen maksamiseen”. Lapsia ilahdutti myös se, että Playcityssä urheilusta ja eri lajienkin kokeilemisesta voi saada palkkaa ”ammattiurheilijana” ja toiveena oli saada kokeilla muun muassa frisbee-golffia, kalastusta, parkouria ja lentopalloa.

Näitä ja paljon muuta tarjoaa Suomen ainut ja paras Playcity – lasten kaupunki-leiri Kauhajoella, Koulukeskuksen ja Yhteiskoulun sisäpihalle rakennettavassa telttakylässä juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Tervetuloa mukaan!

Päivi Ojala
Nuorisotyön koordinaattori, nuorisopalvelut

Lisää leiristä voit lukea:
www.sporttis.fi/playcity-leirit ja Playcity-leiri – Kauhajoen kaupunki (kauhajoki.fi)

Playcity löytyy myös facebookista, PlayCity – Lasten kaupunki-leiri, Kauhajoki | Facebook ja Instagramista @playcitykauhajoki