Kulttuuria ja kasvatusta

Terveisiä täältä ihmisten hyvinvointiin ja osallisuuteen laajasti vaikuttavasta Kauhajoen opistoista ja kulttuuripalveluista!

Kulttuuri osana elämää edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen. Lisäksi kulttuuri vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä, sekä osallisuutta kulttuurin ja taiteen keinoin. Vapaa sivistystyö eli kansalaisopisto osana elämää edistää yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta, sekä edistää hyvinvointia. Musiikkiopiston tehtävänä on kehittää kansallista musiikkikulttuuria ja laajentaa musiikin harrastusta ohjaamalla ihmisiä musiikin kuunteluun ja antamalla musiikin harrastajille perusopetusta.

Olen saanut nyt kolmen kuukauden aikana nähdä, kuinka paljon täällä tehdään töitä teidän kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Paljoa siitä ei varmastikaan näy ulospäin, etenkään nyt kun tuo virus jyllää voimakkaasti ja sotkee kuvioita. Pääasia on tietysti järjestää toimintaa terveysturvallisesti ja uskoa siihen, että vielä meiltä kulttuuri roihahtaa teidän jokaisen elämään. Kovasti suunnittelemme kevään ja kesän tapahtumia; kansalaisopiston kevätnäyttely, Panula-opiston oppilaskonsertit, Kauhajoen karnevaalit, Kriuhnaasu, Spelit.. Tahtomme on tarjota monipuolisia ja osallistavia tapahtumia, joista löytyy jokaiselle jotain. Jos sinulla on siis idea, mitä toimintaa haluat osaksi tapahtumiamme, ota hihasta kiinni tai muulla tavoin yhteyttä. Toiveita kulttuuripalveluille voit esittää myös netin kautta: https://kauhajoki.fi/hyvinvointi-ja-vapaa-aika/kulttuuripalvelut/

Tälle kevätkaudelle polkaisimme myös käyntiin kulttuurikasvatussuunnitelman, johon saamme koulutusta Suomen Lasten kulttuurikeskusten liiton kautta. Kulttuuri ja hyvinvointi kuuluvat kaikille ja tätä haluamme tukea kulttuurikasvatussuunnitelmalla, joka alustavien suunnitelmien mukaan kohdentuu 1-7 luokkalaisille. Kulttuurikasvatussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan osana opetusta. Suunnitelmalla on tarkoitus taata lapsille ja nuorille tasavertaiset mahdollisuudet kokea taidetta ja kulttuuria. Kulttuurikasvatuksella voidaan tukea oppilaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja, laajentaa opetussuunnitelman sisältöjä ja tietysti nostaa esille oman alueen kulttuuriset erityispiirteet. Nyt tarkoituksemme on saada työryhmään mukaan myös opettajia, jotta suunnitelmasta tulee helppo työkalu rikastuttamaan opetustyötä ja lasten mahdollisuuksia kulttuuriseen kohtaamiseen. Joten opettaja, seuraathan sähköpostiasi, yhteydenottoni on tulossa.

Me ollaan täällä teitä varten!

Anna Pellikka
vs. opistojen rehtori