KAUPPOJEN YÖ Kauhajoki

Vuoden 2018 syyskuun viimeisenä viikonloppuna kourallinen kauhajokisia kaupan alan yrittäjiä ja virkamiehiä suuntasi vierailulle Huittisten Hullu yö -tapahtumaan. Vierailun osallistujiin teki lähtemättömän vaikutuksen Huittisten kaupungin katujen vilkas kuhina ja iloinen ihmisvilinä.  Huittisissa tapahtuman mahdollisti kauppiasverkoston ja kaupungin elinkeinotoimen yhteistyö.

Jo kotimatkalla pikkubussissa listattiin Kauhajoen kauppiasverkostoon mahdollisesti mukaan tulevia yrityksiä. Listalle löytyi heti 104 yritystä! Ensimmäinen kauppiasverkoston kokous pidettiin lokakuussa ja kokouksessa päätettiin aloittaa yhteistyö osallistumalla Black Friday -tapahtumaan marraskuun lopussa. Tuohon ihka ensimmäiseen tapahtumaan saatiin mukaan 45 yritystä!

Kauppiasverkostosta innostusta

Vuonna 2019 yhteistyössä järjestettiin keväällä ja syksyllä Kauppojen yö, Kauhajoki-tapahtumat ja osallistuttiin Black Fridayhin. Mukana olevien yritysten määrä on noussut tasaisesti. Kauppiasverkostoon kaikki kaupan ja -palvelualan yritykset toivotetaan tervetulleiksi ja uusia yrityksiä haetaan tähän innostuneeseen ja innostavaan porukkaan mukaan koko ajan. Kauppiasverkostoon liittyviltä yrityksiltä peritään pieni osallistumismaksu, joka käytetään tapahtumien markkinointiin. Liittymismaksu määräytyy yrityksen työntekijämäärän mukaan. Tapahtumien sisältö luodaan joka tapahtumaan yhdessä mukana olevien yrittäjien kanssa.

Turvallisesti kaupoille

Tämän vuoden kevään tapahtuma jouduttiin peruuttamaan koronan vuoksi. Nyt valmistelut pe 18.9.2020 pidettävään Kauppojen yö, Kauhajoki-tapahtumaan ovat jo hyvässä vauhdissa. Silloin kauhajokiset kaupat ovat taas pullollaan mahtavia tarjouksia, liikkeet ovat auki pidempään ja ilta huipentuu klo 22.00 järjestettävään ilotulitukseen! Tavallista pidemmät aukioloajat mahdollistavat turvallisen ostoksilla käymisen, lisäksi yrittäjät ovat nostaneet jo ennestään korkeaa siivoustasoa ja henkilökunnan suojaamisessa noudatetaan edelleen erityistä tarkkuutta.

Itsekin jo malttamattomana odotan tulevaa tapahtumaa ja vilskettä, jonka se tuo Kauhajoen kaduille! On ollut ilo olla alusta asti mukana Kauppojen yön järjestelyissä, tätä on kiva tehdä yhdessä innostuneiden ja innostavien verkoston yrittäjien kanssa! Kiitos kauppiaat mahtavasta yhteistyöstä! Tästä on hyvä jatkaa.

Tervetuloa ostoksille ja viihtymään!

Elinkeinoasiamies
Carita Latikka