Pari ajatusta ystävyydestä

Ystävyys on arvokas asia elämässä. Ystävät ovat niitä, joiden kanssa voi jakaa elämän iloja ja suruja. Ystävyyssuhteita muodostuu koko elämän ajan ja ne voivat kestää lapsuudesta ja nuoruudesta aina aikuisuuteen saakka.

Kouluissa, päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, harrastuksissa, työelämässä; siis aivan kaikkialla tutustutaan omaan tahtiin muihin ihmisiin. Ensin tehdään omia leikkejä, harrastuksia ja töitä vierekkäin. Sitten sielunveljiä ja -siskoja löytäessä ryhdytäänkin tekemään asioita enemmän yhdessä niin, että tekeminen laajenee myös vapaa-ajalle.

On myös ystävyyssuhteita, jotka jäävät lyhyemmiksi, mutta kuitenkin jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on elämässämme merkitystä – enemmän tai vähemmän, mutta mikään aito kohtaaminen ei jää merkityksettömäksi.

Ystävyyden perusajatuksena on hyväksyä meidät sellaisina kuin olemme – vahvuuksinemme ja myös heikkouksinemme.

Tuntematon pohdiskelija toteaa, että:

“Ystävyys on nostamista ylös, työntämistä eteenpäin. Kuuntelemista ja hiljaisuutta toista varten”

Joku aikaa sitten edesmennyt psykiatri Claes Andersson toteaa, että afrikkalaisessa kulttuurissa todetaan lapsen kasvattamiseksi tarvittavan kokonainen kylä. Näinhän se on; yhteisö yhdessä kasvattaa jäseniään kohti aikuisuutta. Tällaisella yhteisen hyvän näkemisellä on ihmisenä kasvamisen tiellä valtavasti merkitystä – itse asiassa se on ystävyyden ja samalla filantropian perusajatus.

Lasten ja nuorten kohdalla meillä aikuisilla on velvollisuus tukea syntyneitä kaveruussuhteita kohti ystävyyttä. Olla siis se ”afrikkalainen kylä” joka yhdessä kasvattaa jäseniään. Helpoin tapa tukea lasten ja nuorten ystävyyden kehittymistä on luoda heille mahdollisuuksia tavata toisiaan, ohjata leikkiä ja harrastuksia. Yksi hyvä esimerkki on kutsua lapset kylään ja näin tukea heidän kasvuaan ja kehitystään. Meidän aikuisten myös tulee olla vilpittömästi kiinnostuneita lapsen ystävistä sekä olla arvostelematta/luokittelematta lapsen valinnan kohteita, luoden kuitenkin vanhemmuuden ja aikuisuuden kautta turvalliset puitteet lasten ja nuorten kasvulle.

Aikuisten kohdalla esimerkiksi työelämässä vaatimukset ovatkin hieman erilaiset. Se, millaista puhetta ylläpidämme yhteisössämme, määrittää paljon työyhteisön tilaa. Hyvällä työpaikalla ei juoruilla, kiusata tai puukoteta selkään – sehän on aivan perusasia, joka tulee olla kunnossa. Meidän aikuisten kesken kuitenkin tulee eritoten kiinnittää huomiota toinen toisemme hyväksymiseen juuri sellaisena kuin olemme. On tärkeää, että me aikuiset sisällytämme arkiviestintäämme paljon välittämiseen ja arvostukseen liittyvää puhetta. Näin pystymme luomaan ympärillemme psykologisesti turvallisen ilmapiirin, joka mahdollistaa myös hyvien ja arvostavien ihmissuhteiden kehittymisen. Psykologisesti turvallinen yhteisö on luja kestämään elämän tyrskyjä, joita tulee eittämättä vastaan kaikilla meillä.

Eli näihin aiemmin kirjoittamiini kappaleisiin lasten ja aikuisten turvallisuuden kokemuksen luomiseen liittyy läheisesti ystävyyden perusajatus – hyväksyä toisemme sellaisena kuin olemme. Lähimmäisenrakkaudella on siis jälleen kerran suuri merkitys ihmisenä kasvamisen polullamme.

Lari Marjamäki
kasvatus- ja opetusjohtaja