Minäkin vanhenen

Millainen on minun vanhuuteni? Hoitavatko minua robotit sairaalassa tai palvelutalossa vai asunko ikäihmisten kommuunissa lampaita silitellen? Onko ikääntymiseni kipua ja sairautta, yksinäisyyttä ja kosketuksen kaipuuta, aktiivista vapaaehtoistoimintaa ja lastenlasten elämän seurantaa?

En tiedä teistä, mutta minä ainakin toivon ikääntymiseni olevan itselleni merkityksellistä aikaa, jolloin elämän mahdollisista haasteista huolimatta koen olevani tärkeä osa läheisteni elämässä ja saan osakseni myötätuntoa ja arvostusta. Toivon saavani elää onnellista aikaa, toisaalta kiitollisena kaikesta jo kokemastani ja toisaalta toivon janoavani selityksiä nykyhetken ilmiöille. Toivon saavani lohdutusta kivun ja hätäni hetkellä sekä aitoa iloa ja kumppanuutta naurun jakamiseen. No mutta, mitenkäs tämä ajatus eroaa nykyisestä työikäisen perheen äidin ajatuksesta elämästäni? Ei mitenkään. Jokainen meistä toivoo voivansa elää omaa, onnellista ja itselle merkityksellistä elämää iästä riippumatta.

Vanhusten viikko tuo ansaitusti esiin ikääntymiseen liittyvät seikat sekä monet vanhukset, jotka kokevat yksinäisyyttä ja läheisyyden kaipuuta. Elämän piirin kaventuessa esimerkiksi toimintakyvyn heikettyä voi tunne oman elämän merkityksellisyydestä kadota. Ensi viikolla muutama kauhajokinen ikäihminen omassa kodissaan kokee kulttuuriyllätyksen. Musiikin ja pullakahvin lomassa vaihdamme kuulumisia elämän menosta. Haastankin teistä jokaisen lukijan ilahduttamaan lähellä olevaa ikäihmistä. Jo hymyllä voi saada ihmeitä aikaan.

Muistathan, että ikäihmisten hyvinvointi on monelle järjestölle tärkeä asia. Vanhusten viikolla muun muassa torstain kevyenliikenteen turvallisuuspäivässä klo 12 keskustellaan ikäihmisten turvallisesta liikkumisesta.

Niina Kiprianoff
Opistojen rehtori