Kuulen, mutta kuuntelenko?

Aikoinaan Hyvä Suomi – äidinkielen oppikirjassa oli kappale, jossa oli ensimmäisenä lauseena seuraavaa: ”Jokainen meistä tässä luokassa kuulee, mutta kuinka moni kuuntelee?” Tavoitteena kappaleella oli tietenkin opiskelutaidoista kuuntelun merkityksen korostaminen ja harjoittelu koulussa. Kuuntelemisen taidon oppimisella on hyvin merkittävä rooli ihmisenä kasvamisessa. Kuuntelemisen taitoa täytyykin mielestäni pohdiskella koko elämänkaaren mittaisena itsensä kehittämisenä.

Lopulta liian harvat meistä omaavat kuuntelemisen taidon. Itsekin puhetyöläisenä yritän parantaa tällä saralla. Kuuntelemattomuutta tapahtuu kouluissa, työpaikoilla, kavereiden kanssa tai kotioloissa; ylipäänsä kaikkialla, missä vuorovaikutusta on olemassa. Kuuntelemista häiritsevät nykyään jatkuvasti piippaavat puhelimet, tietokoneet ja tietysti jokaisen meistä kohdalla ajatuksissa olevat asiat, kenties huolet ja murheet. Kuunteleminen ei ole pelkästään sanojen kuulemista ja ymmärtämistä – se on keskustelun sydän. Se on toisen ihmisen huomioonottamista keskustelussa, solahtamista hänen maailmaansa jättäen oman agendan ja ajatukset hetkeksi sivuun.

Todellisen kuuntelun avulla voimme oppia toisistamme uusia asioita ja rakentaa arvostavia ihmissuhteita. Kuulemisessa kysyn itseltäni, kuulenko kertomiesi sanojen taakse. Mikä sinussa haluaa ilmaista itseään? Voinko olla avuksi? Jokainen hetki siten voi olla löytöretki toiseen ja myös itseen.

Kuunteleminen on merkittävä osa vuorovaikutusta, jolla on hurjan suuri merkitys sille, voiko jokainen uskoa itseensä ja olla itsensä. Olemme tietämättäkin moni toisillemme niitä kovin merkityksellisiä ihmisiä, joiden sanoilla on vaikutusta; vanhempia, opettajia, harrastuksen vetäjiä, ystäviä, työtovereita jne.

Kuluvalla viikolla on Koulukeskuksessa ollut vierailemassa opettajia Englannista; he tulivat kaukaa katsomaan, mikä meillä Suomessa ja Kauhajoella on erinomaista kouluissamme. Suomihan on ollut pitkään PISA-tulosten menestyjiä ja olemme sen vuoksi saaneet kunnian viedä koulutustamme pitkin maailmaa.

No mitä olemme maailmalle vieneet? Huippuosaamista; kyllä, mutta millaista huippuosaamista aivan tarkalleen olemme vieneet? Hiljattain julkaistun väitöstutkimuksen tuloksena nimittäin oli, että suomalaisen koulumaailman menestys perustuu aitoon ja välittävään vuorovaikutukseen, joka mahdollistaa kasvun ja oppimisen. Eli kuuntelemisen korostaminen osana hyvää vuorovaikutusta ei ole aivan ”pikku juttu”.

Kuuntelemisen taito on siis merkittävä kanssakäymisen ja aidon, kunnioittavan vuorovaikutuksen mahdollistaja. Onnistunut vuorovaikutus taas luo ympärilleen turvallisen yhteisön, jossa sen jokaisella jäsenellä on hyvä olla. Ei siis ole lainkaan merkityksetöntä, miten me toteutamme kuuntelemistamme, koska suoraan sen ilmentämällä vuorovaikutuksen syvyydellä viestimme esimerkiksi lapsille sen, miten tärkeitä he ovat kyseisessä kanssakäymisen tilanteessa.

Opetamme siis omilla tavoillamme ympäröiviä ihmisiämme ja sillä on vaikutusta siihen, miten koko yhteisö toimii ja hyväksyy jäsenensä. Elämänohjeena useissa eri uskonnoissa pysyvänä teemana on ajatus kultaisesta säännöstä, joka ohjaa meitä toimimaan toisiamme kohtaan samoin, kuin toivoisimme itseämmekin kohdeltavan. Varsin hyvä ohje, kunhan muistaisimme sitä aina noudattaa.

Myös jokaisessa vuorovaikutustilanteessa siirrettyämme häiriötekijät sivuun, onkin aika ajoin hyvä kysyä itseltään: ”Kuulen, mutta kuuntelenko?”. Olkaamme siis sen suunnattoman luottamuksen arvoisia, jotta jokaisesta voisi kasvaa se arvokas ihminen, joka kokee enemmän onnistuvansa kuin suorittavansa.

Lari Marjamäki
Kasvatus- ja opetusjohtaja