PLAYCITY – Leikin varjolla aikuisten elämää kohti

Playcity-leiriä järjestetään jo yhdeksännen kerran. Tänä vuonna leiri on noussut ennätyssuosioonsa ja leiri oli täynnä jo huhtikuun puolivälissä. Nyt taustatiimi työskentelee kovasti ohjaajien ja pajojen lisäämiseksi, että innokkaat leirille jonottamaan jääneet lapsetkin pääsisivät mukaan kesän parhaalle viikolle. Olemme hämillämme ja otettuja tästä suosiosta – viime leiri kaksi vuotta sitten oli onnistunut ja silloin suurin koskaan – joten ”hyvä kello kauas kuuluu”, on todettava.

Playcity on nimensä mukaisesti leikkikaupunki, lasten oma kaupunki, jossa leikin varjolla opetellaan ”oikean kaupungin” elämää. Toisin kuin oikeassa kaupungissa, tämän kaupungin työllisyys on 100 %, työtä saa vaihtaa tunnin välein ja aina valita mieleisensä työpaikan.

Playcityn päivät alkavatkin ”työkkärin luukulta” ja lapset valitsevat yli 40 työpajasta itselleen mieluisan työpaikan. Tunnin töitä tehtyään saa passiinsa puumerkin suoritetusta tehtävästä ja vaikka saman tien on mahdollisuus käydä pankista nostamassa palkkansa kaupungin Topeeka-valuuttana. Tuntipalkaksi on määritetty 4t. Josko palkan suuruudesta ollaan eri mieltä, aloitteen sen nostamisesta (tai laskemisesta) voi tehdä kaupungille valitulle Pormestarille, joka nostaa asian esiin päivän kansalaiskokouksessa leiripäivän päätteeksi. Tykytoiminnastakin kaupungissa pidetään huolta – kokonainen päivä varataan tyky-päiväksi ja uutena työpaikkana mukaan tällä kertaa tulee mm. työpaikkaliikuntaa järjestävä paja.

Lasten kaupunki pyrkii tuottamaan kaikki tarvittavat palvelut itse; mainostoimisto laatii kyltit, leipomo tuottaa kahvilalle myytävää, kauneuskeskus pitää huolta kaupunkilaisista, kaupungintalo huolehtii aloitteista ja äänestämisestä, terveyskeskus ei päästä epidemioita leviämään ja paikkaa riennoissa tapahtuneet naarmut, poliisi hyväksyy autokoulussa suoritettavat ajokortit, pelastuslaitos tarkastaa, että alkusammutusvälineistöt ovat kunnossa, kiinteistöhuolto huolehtii alueen siisteydestä ja kukkakauppa taas viihtyvyydestä, kädentaitojaan ja luovuuttaan pääsee ammatikseen harjoittamaan mm. bändipajassa, ompelimossa, taidemaalaamossa, tuunauspajassa jne. Tietenkin huolehdimme myös kierrätyksestä, kirjastopalveluista, taksikyydityksistä ja turistien opastamisesta. Useamman kerran peräkkäin suosituimmaksi työpaikaksi on äänestetty eläinhoitola – jonka ihanat karvaeläimet kyllä hurmaavat. Tänä vuonna Playcityssä pääsee myös perustamaan oman yrityksen.

         

Tämä leiri vie aikuisenkin mukanaan – ja sitä paremminhan ”kaupunkilaisemme” eli ihanat lapset viihtyvät. Playcity rakentuu yhteistyö ja vapaaehtoiset ohjaajat pohjanaan ja on ainoa laatuaan koko Suomessa. Lapset muistelevat leiriä pitkään – niin, että vielä nuoreksi ja aikuiseksi kasvaessaan haluavat palata ohjaajina mukaan Playcityn taikaan. Monia harrastus ja ajatus aikuisuuden haaveammatista on tarttunut mukaan Playcity viikolta.

Facebookin sivulla Playcity- Lasten kaupunki-leiri, Kauhajoki pääset seuraamaan kaupunkimme elämää ja näkemään jo edellisten leirien kuvia. Tähän Kauhajoki-blogiinkin saamme vielä kuulumisia suoraan leiriltä, joka kestää 26.–29.6.2018.  Osoitteessa www.sporttis.fi voit vielä ilmoittautua mukaan ohjaajaksi tai lukaista muuten lisää leiristä.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Playcityyn, turistikeskus on avoinna koko leirin ajan (paitti ruokatunnilla J).  Haluan myös käyttää tilaisuuden hyväkseni ja jo Kiittää lämpimästi kaikkia tähän mennessä mukaan lupautuneita henkilöitä ja tahoja – tästä tulee taas niin hieno juttu, hienot ihmiset tekevät sen!

Playcity-tiimin puolesta

Aurinkoista kesää toivottaa
Päivi Ojala
Erityisnuorisotyöntekijä
Nuorisopalvelut