”Mitä tulee paikalle, kun minä tulen paikalle”

Otsikossa mainittu lausahdus on yksi opetuksen ja koulutuksen tulosalueen arvolauseista. Sen tarkoitusperänä on herättää meitä kaikkia ajattelemaan kunnioittavaa kohtaamista sekä vuorovaikutusta yhteisöissämme. Vuorovaikutus on asia, jota tapahtuu ihmisten välillä koko ajan ja sen laatu on merkityksellistä hyvinvoinnin näkökulmasta.

Jokaisella meillä on ihmisenä; vauvasta vaariin, tarpeita, joiden täyttäminen ohjaa meitä ihmisenä kasvamisen tiellä. Saksalainen filosofi Axel Honneth tiivistää tunnustuksen dialektiikassaan mielestäni hyvin ihmisenä kasvun kulmakivet. Perustavinta on tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena ihmisenä kuin on, ilman ehtoja tai suorituksia. Vasta sen jälkeen on mahdollista hakea tunnustusta työn kautta, eli tulla tunnustetuksi jostakin sellaisesta, mitä on itse tehnyt ja saanut aikaan. Eli kuten voimme todeta, on hyväksytyksi tulemisen tunne perustavinta sille, että jokainen meistä voi ponnistaa pisimmälle omien taitojensa mukaan.

Viime aikoina on lehtien palstoilla kirjoiteltu paljon Suomen perusopetuksen suunnasta tällä hetkellä. Useat asiantuntijat ovat lausuneet asiassa mielipiteitään siihen suuntaan, että pitkäjänteisyys on häviämässä ja asioiden oppimisesta tulee helposti pintapuolisempaa ja projektimaisempaa. Näin toteaa myös professori Liisa Keltikangas-Järvinen, joka peräänkuuluttaa eritoten pitkäjänteisyyden merkitystä. Hän on mielestäni oikeassa. Jokainen oppimistapahtuma vaatii meiltä kaikilta siihen osallistuvilta sinnikkyyttä, jotta taito tai tieto omaksutaan. Ja ennen kaikkea; olosuhteiden tulee olla kunnossa. Vain ja ainoastaan turvallinen mieli voi oppia.

Kauhajoella opetushenkilöstöä on kuluvan vuoden aikana koulutettu positiivisen pedagogiikan saloihin.  On upeaa, että meillä on kolmisenkymmentä pioneeriopettajaa tähän teemaan enemmän perehtyneenä. Positiivinen pedagogiikka otsakkeestaan huolimatta ei ole ”pelkkää vaaleanpunaista”, miten asiaan voisi helposti mielleyhtymän liittää. Positiivinen pedagogiikka on vahvuusperustaista ajattelua ja ensinnäkin; se on matka itseen ja oman arvomaailman tutkimiseen. Se on arvostavan ja kunnioittavan vuorovaikutuksen yllä pitämistä ja levittämistä. On oleellista, että hyvä tehdään näkyväksi, koska sitä on ympärillämme paljon. Positiivisen pedagogiikan opintojakson kouluttajamme Tiina Korpela-Liimatainen toteaakin, että onnistumisista ja hyvistä asioista tulee iloita. Lasten ja nuorten maailmassa se tarkoittaakin vastuullista tehtävää meille aikuisille osoittaa ja sanoittaa lapsille heidän kykyjään, jotta he oppivat ymmärtämään niitä. Positiivisen palautteen saaminen onkin meille kaikille äärimmäisen merkityksellistä. Palautteen antaminenhan ei tarkoita ainoastaan korjaamista vaativista asioista puhumista, se meidän tulee myös muistaa. Liian usein katsomme asioita vain ongelmien kautta.

Kuten jo aiemmin totesin, vaatii oppiminen hyviä, turvallisia olosuhteita ja sinnikkyyttä. Positiivisen pedagogiikan ajatukset perustuvatkin luonteenvahvuuksiin, joista yksi on sinnikkyys. Vahvuuksiamme hyödyntäen ja niitä huomioiden toteutammekin yhteisöissämme positiivisen pedagogiikan henkeä huomaamattamme. Tärkeintä tässäkin on ryhtyminen.  Kyse on monesti pienistä asioista.

Victor Borge ajatuksessaan toteaakin: ”Hymy on lyhin etäisyys ihmisten välillä”. Siitä on helppo lähteä liikkeelle.

Lari Marjamäki
Opetustoimenjohtaja